Monet tietävät, että pienet rautavarastot eli alhainen ferritiiniarvo on varsin yleistä hedelmällisessä iässä olevien naisten keskuudessa, mutta tiesitkö, että paljon treenaavilla voi olla lisääntynyt raudan tarve? Minkä takia?

On tiedetty pitkään, että juokseminen lisää raudantarvetta. Tätä on selitetty erilaisilla hypoteeseilla. Viime vuosina on selitykseksi auennut teoria, joka liittyy raudan imeytymiseen suolistosta ja siihen, että juoksijoilla rauta voi imeytyä huonosti pitkän harjoituksen jälkeen.

Rautaa tarvitaan kaikissa elimistön soluissa

Rautaa tarvitaan kaikissa kehon soluissa monenlaisiin toimintoihin. Luuytimessä rautaa tarvitaan hemoglobiinin muodostukseen. Tämä on elintärkeätä, sillä hemoglobiinin rauta sitoo happea ja kuljettaa sitä kudoksille. Lisäksi rautaa tarvitaan mm. hapen varastointiin myoglobiinina lihassoluissa ja soluissa ylipäätään niiden energiantuotantoon.

Raudanpuutteen esiintyminen kestävyysurheilijoilla

Tutkimukset ovat osoittaneet, että jopa 50 %: lla kestävyysurheilua harrastavista nuorista naisista voi olla pienet rautavarastot eli alhainen ferritiiniarvo. Miehillä raudanpuute on tavallisesti harvinaista. Kestävyysurheilua harrastavista miehistä on kuitenkin raudanpuutetta 9-43 %:lla. Korkeimmat arvot ovat huippu-urheilijoilla.

Kova harjoittelu nostaa hepsidiiniarvoa

Aikaisemmin kestävyysurheilijoiden raudanpuutetta selitettiin sillä, että elimistö menettää rautaa voimakkaan hikoilun takia sekä virtsatiekanavasta tapahtuvan verenmenetyksen takia intensiivisen harjoittelun yhteydessä. Toinen teoria selitti raudanpuutteen johtuvan suolistokudosten hapenpuutteesta, mikä sai aikaan mikroverenvuotoa kovan harjoittelun aikana.

Uuden teorian mukaan raudan imeytyminen heikentyy suolistossa tilapäisesti kovan harjoituksen jälkeen. Intensiivinen harjoittelu lisää ohimenevästi hepsidiini-proteiinin määrää. Hepsidiinin tehtävänä on säädellä raudan määrää elimistössä. Tutkimuksissa on havaittu, että hepsidiiniarvo on korkealla intensiivisen harjoituksen jälkeen 1–2 päivän ajan. Kestävyysurheilijat siis vain absorboivat rautaa huonommin kovan harjoituksen jälkeen verrattuna ihmiseen, joka ei ole altistanut vartaloaan kovalle harjoitukselle. Näin voisi selittyä myös se, miksi juoksijoilla on lähes 70 % korkeampi raudantarve kuin niillä henkilöillä, jotka eivät harrasta urheilua lainkaan.

Lähteet:

Clenin et al. Iron deficiency in sports – definition, influence on performance and therapy. Swiss Med Wkly. 2015;145:w14196.

Malczewska-Lenczowska. Prevalence of iron deficiency in male elite athletes. Biomedical Human Kinetics, 1, 36 – 41, 2009.